HUOM! Nämä ovat vanhat sivut. Siirry ajankohtaisille sivuille tästä.

Takaisin

Terveisiä ruoan tulevaisuudesta

Maapallo on tällä hetkellä kanojen planeetta, mutta ei enää kauaa. Ihmiskunnan ruoantuotantoon on tulossa historiamme suurimpia muutoksia.

Ihmiskunta on valjastanut sekä kasvi- että eläinkunnan ruokansa tuottamiseen, mutta maanviljelyksen rajat ovat pian vastassa muun muassa ilmastonmuutoksen takia. Kanojen planeetalla on tehtävä suuria muutoksia, sanoo syömisen visionääri Lauri Reuter.

– Jos kaikki maailman linnut koottaisiin yhteen, kasasta 70 prosenttia olisi kanoja. Ruoan suhteen edessämme on lähiaikoina paljon suurempia muutoksia kuin edeltävinä 10 000 vuotena.

Kauppojen hyllyillä näkyy suuri määrä erilaisia kasviproteiinituotteita. Emmekö siis jo ole kehityksen rauhaisassa päätepisteessä?

– Emme suinkaan! Olemme hyvällä matkalla muutoksen tiellä, mutta vielä suuremmat muutokset putkahtavat seuraavan kaarteen takaa. Esimerkiksi vegaaninen juusto ei ole vielä kovinkaan kummoinen makuelämys, mutta pari vuoden kuluessa käsissämme on loistava mozzarella, jonka valmistamisessa ei ole tarvittu eläintä, Lauri Reuter lupaa.

– Biologiasta on tullut teknologiaa, mutta teknologia ei ole maun vihollinen, hän lisää.

Reuterin mukaan pelättyä pilleri- ja pulveriruokaa ei ole odotettavissa vieläkään, vaikka sitä olisi ollut mahdollista kehittää jo monen vuosikymmenen ajan.

– Pilleriruokatulevaisuus ei toteudu, koska kukaan meistä ei halua sitä.

Lauri Reuter on koulutukseltaan biotekniikan tohtori. Ruoan kasvatus tuli hänelle tutuksi jo lapsena, sillä perheen kotiin kuuluivat vanhan kauppapuutarhan entiset kasvihuoneet sekä niityllä laiduntavat lampaat ja pesissään ahkeroivat mehiläiset. Reuter ei hyvistä ruokamuistoistaan huolimatta ole jäänyt kiinni menneeseen, vaan katsoo innostuneesti tulevaisuuteen – tarkalleen ottaen hän asuu siellä suurimman osan työajastaan.

– Näen, mitä tutkijat tekevät ja missä vaiheessa yritykset ovat uusien tuotteiden kehittämisessä. Nautin siitä, että voin väläytellä mahdollisia tulevaisuuksia myös muille ihmisille. Oivalluttaminen palkitsee.

Reuter saa tulevaisuuden ruoasta puhuessaan myös vastahankaisia reaktioita, eikä ihme. Ruoka on monille varsin henkilökohtainen asia, johon liittyy paljon identiteettiä. Sen muuttuminen voi tuntua vaikealta. Toisaalta emme voi unohtaa sitä, että ruoantuotannolla on suuri merkitys ihmislajille ja planeetalle.

– Ruoan pitäisi olla meille kaikille tärkeä aihe, laitammehan sitä elimistöömme monta kertaa päivässä. Teemme samalla valintoja, omiamme tai jonkun muun, Lauri Reuter kuvaa.

Miten ja missä tulevaisuuden ruokaa tuotetaan? Lauri Reuter vastaa kysymyksiin pääluennollaan ”Tulevaisuuden ruoka – pihvejä vai pillereitä?” torstaina 27. tammikuuta.

Teksti: Jaana Ahlblad
Kuva: Nordic FoodTech VC