Keskustelu työterveyshuollon roolista suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä tulee varmastikin syvenemään ja laajenemaan nyt, kun omalääkärimallin kehittäminen on saanut vahvaa tuulta siipiensä alle valtiovallan suunnalta. Nyt myös kliinikoiden on aika nostaa kissa pöydälle ja kysyä puolin ja toisin kaikki mieltä askarruttavat kysymykset, joita muutos toisi mukanaan.

– Tervetuloa kurssille, jossa saa tuulettaa. Mietitään yhdessä, tarkoittaako omalääkärin ja työterveyslääkärin olemassaolo taistoa vai toveruutta, lataa dosentti Kari-Pekka Martimo, joka on työkykyriskien ennakoinnista ja tutkimuksesta vastaava johtaja työeläkeyhtiö Ilmarisella.

Kurssin puheenjohtajana toimiva Martimo uskoo, että mielipiteitä ja kysymyksiä tullaan vaihtamaan runsaasti. Mitä omalääkärimalli tarkoittaa työterveyshuollon kannalta? Miten käy sairaanhoidon työterveyshuollossa? Hajaantuuko työterveyshuollon potilaiden hoito kahdelle taholle? Ja perusterveydenhuollossa riittää kysymyksiä yhtä lailla: Miten ihmeessä voimme ottaa työikäisetkin hoidettavaksi, kun resursseista on pulaa jo nyt? Ja niin edelleen.

Martimo lupaa keskustelun auttavan pelonsekaisiin tunteisiin.

– Ensinnäkin meidän täytyy tunnistaa molempien sektorien vahvuudet ja alkaa hyödyntää niitä potilaan eduksi. Esimerkkinä tilanne, jossa sairaus on työn aiheuttama tai oireet pahenevat työssä, silloin omalääkärin kannattaa konsultoida työterveyslääkäriä. Samoin silloin, jos henkilöllä alkaa olla työkykyongelmia tai toistuvaa tai pitkittyvää työkyvyttömyyttä. Aika parantaa haavat, mutta työkyvyttömyydelle se on myrkkyä.

Martimo muistuttaa, että tietojärjestelmissä sekä omalääkärin että työterveyslääkärin merkinnät kulkevat molempiin suuntiin.

– Perusterveydenhuollossa lääkärien ei myöskään tarvitse yrittää tehdä kaikkea itse, vaan voimme monissa sairausryhmissä hyödyntää erikoistuneiden hoitajien, kuten reumahoitajien ja diabeteshoitajien osaamista. Julkisella sektorilla tarvitaan myös aina jonkinlaista hoitoonohjausta. Omalääkärimallissa tarkoitus on saada potilaalle oikea-aikaista, ei aina nopeaa hoitoa, Martimo kiteyttää.

Moni työterveyslääkäri saattaa miettiä, miten omalle työnkuvalle käy, jos kokee sairaanhoidon osuuden siinä mielekkääksi.

– Heillä on edelleen oma paikkansa silloin, kun työnantaja maksaa sairaanhoitoa osana työterveyshuoltoa. He saavat keskittyä siihen, mitä varten heidän erikoisalansa on olemassa.

– Mielestäni olisi myös tärkeää, että ne lääkärit, jotka toimivat työterveyshuollossa siksi, että eivät voineet tehdä työtään tarpeeksi hyvin perusterveydenhuollossa, voisivat halutessaan palata perusterveydenhuoltoon omalääkärimallin myötä kohentuneisiin olosuhteisiin ja tehdä sitä työtä, mihin he ovat kouluttautuneet, Martimo jatkaa.

Kari-Pekka Martimo haluaa nostaa kaikenlaiset epäilykset päivänvaloon, sillä ”niitä joka tapauksessa on”.

– On parempi miettiä ratkaisuja duubioihin kuin jättää ne piiloon hidastamaan omalääkärijärjestelmän etenemistä.

Martimo lupaa, että vuorovaikutteisella kurssilla kuullaan hyviä esityksiä ja puheenvuoroja monelta kantilta.

– Luvassa on myös kokemuksia jo olemassaolevasta työnjaosta perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon välillä. Kurssin dynamiikan on ansiokkaasti suunnitellut terveyspolitiikan asiantuntija Soila Karreinen Lääkäriliitosta.

Martimo suosittelee iltapäivän mittaista kurssia kaikille aihetta miettiville kollegoille.

– Toivomme mukaan myös päättäjiä, sillä parhaimmillaan he voivat saada hyviä sanoituksia ja argumentteja sille, miten omalääkärijärjestelmää voi edistää.

Omalääkäri ja työterveyslääkäri – taisto vai toveruus? Lääkäripäivillä torstaina 22.1.2026.

Toim. Jaana Ahlblad