Terveydenhuoltoa vaivaa kuvantamisen megatrendi, joka uhkaa laiskistuttaa lääkärikoulutuksessa huolella ja vaivalla hankitun taidon, diagnostisen päättelyn. Kun ensin rutiininomaisesti kuvataan ja sitten vasta keskitytään diagnostiseen ajatteluun, uhkana on sekä potilasturvallisuuden vaarantuminen että arvokkaiden resurssien hukkaaminen. Väärät positiiviset löydökset ja lopulta vaarattomiksi osoittautuvat sattumalöydökset on tutkittava kalliilla jatkotutkimuksilla ja toimenpiteillä, ne myös aiheuttavat tutkittavalle turhaa huolta ja psyykkistä kuormitusta.

Arviolta 20 prosenttia terveydenhuollon resursseista kuluu vain vähän tai ei lainkaan hyötyä tuottavaan toimintaan, muistuttaa dosentti, johtajaylilääkäri Pirjo Mustonen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta (Varha).

– Samanaikaisesti elämme tiukkenevien resurssien ja lisääntyvän palvelutarpeen puristuksessa. Tarpeeton kuvantaminen on asia, johon pitää kiinnittää huomiota joka sektorilla.

Julkisella sektorilla tarpeetonta kuvantamista voi tyypillisesti tapahtua esimerkiksi vähäoireisen alaselkäkipu- tai päänsärkypotilaan diagnostiikassa, oireettomalle henkilölle tehdyissä sydäntutkimuksissa sekä päivystyksessä pyörtymispotilaan tilanteen selvittelyssä.

– Toimintatapa, jossa ensin tehdään diagnostinen päättely ja sitten fokusoidusti erilaiset tutkimukset, ei tunnu olevan kovin muodikas tällä hetkellä, Mustonen toteaa.

Ilmiön taustalla ovat hänen mukaansa osittain myös tehostamispyrkimykset.

– Kun poliklinikkatyössä halutaan vähentää käyntien määrää ja päivystyksessä lyhentää läpimenoaikoja, se johtaa siihen, että tietyt tutkimukset otetaan jo ennen kuin lääkäri on kunnolla tutkinut potilaan.

Yksityissektorilla erityisesti magneettikuvaus on monien yritysten ydintoimintaa, jota myös markkinoidaan väestölle varsin aktiivisesti. Koko vartalon magneettiseulonnan hyödyistä oireettomalle henkilölle ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä: sen ei ole osoitettu pidentävän elinikää tai parantavan hoidon tuloksia oireettomilla henkilöillä, joilla ei ole riskitekijöitä. Kokovartalokuvausta ei myöskään ole optimoitu tiettyjen elinten diagnostiikkaan, joten se ei kovin hyvin tunnista tavallisia syöpiä, kuten rintasyöpää, kilpirauhassyöpää tai paksusuolensyöpää.

– Lääketieteellisestä näkökulmasta ja tutkimusnäytön valossa kokovartalomagneettikuvaus on perusteltua lähinnä vain potilaille, joilla on tiettyjä perinnöllisiä, syövälle altistavia oireyhtymiä tai joiden tiedossa olevan vakavan sairauden levinneisyyttä seurataan. Myös joidenkin muiden monimutkaisten, epäselvien tilojen selvittelyissä sillä on paikkansa, Mustonen sanoo.

Tarpeettomassa kuvantamisessa on vielä eräs haittatekijä, joka mietityttää hyvinvointialueen johtajaylilääkäriä. Se on lääkärikunnan kokema eettinen stressi.

– Ajattelen, että lääkärille voi aiheuttaa eettistä kuormitusta tai ristiriitaa tehdä sellaista työtä, josta hän tietää, että sillä ei ole merkitystä. Näin voi olla tilanteessa, jossa lääkäri lausuu tarpeettomia tutkimuksia.

Entä miten tätä kaikkea voi muuttaa? Miten kliinikko voi keskittyä diagnostiseen päättelyyn ja kuinka koko organisaation toimintamallia viedään vaikuttavampaan suuntaan?

Näihin on luvassa käytännön esimerkkejä eri erikoisaloilta Lääkäripäivien kurssilla Hukkaa vai hyötyä – kuvannammeko tarpeettomasti torstaina 22.1.2026.

– Tarjolla on eettistä pohdintaa, vaikuttavuusnäkökulmaa ja ison megatrendin tarkastelua. Kliinikoille on luvassa tuoretta näkemystä siitä, kuinka Palkon kriteerejä oireettomien henkilöiden kuvantamisesta sovelletaan eri erikoisaloilla.

Pirjo Mustonen toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki aiheesta kiinnostuneet kliinikot sekä vaikuttavuutta puntaroivat johtajat ja kansallisen ohjauksen suunnitteluun osallistuvat.

Toim. Jaana Ahlblad