Takaisin

Kuntodoping on yllättävän yleistä

Arviolta 10 000 suomalaista kuntoilijaa käyttää aktiivisesti erilaisia doping-aineita. Heidän kohdallaan kyse ei ole varsinaisesta kehonrakennuksesta, vaan nimenomaan kuntoilusta.

 

Tuttu iskulause ”kesäksi kuntoon” tarkoittaa yhä useammin punttien nostelun lisäksi kiellettyjä aineita. Kuntodoping on yllättävän yleistä: erilaisia aineita kuntoilun rinnalla käyttää aktiivisesti arviolta 10 000 suomalaista. Vähintään yksi prosentti aikuisväestöstä on ainakin kerran kokeillut kuntodopingia, kertoo päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki Helsingin yliopistosta.

– Kuntodoping on kasvava ilmiö, joka mahdollisesti johtuu tämän ajan ulkonäkövaatimuksista ja odotuksista. Lihaksia odottavan aika on pitkä, se saattaa ajaa dopingiin. Aineita käyttävät eniten noin 20–45-vuotiaat miehet. Myös naiset harrastavat kuntodopingia fitness-ihanteiden varjossa.

Simojoki painottaa, että kuntodopingia käyttävien kohdalla kyse ei ole varsinaisesta kehonrakennuksesta, vaan nimenomaan kuntoilusta. 

Käytettävien aineiden kirjo on laaja.

– Perinteistä testosteronia, kasvuhormoneja, rasvanpolttajia ja monia aivan uudentyyppisiä aineita. Kuntodopingissa käytetään myös erilaisia palautumista edistäviä aineita insuliinista alkaen, A-klinikan johtavana ylilääkärinä toimiva Kaarlo Simojoki listaa.

Hänen arvionsa mukaan kuntodoping on monelle lääkärille vieras aihe. Vastaanotoilla aineiden käyttö ei yleensä tule puheeksi asian arkaluontoisuuden takia. Doping saattaa kuitenkin selittää osan potilaan oireista ja vaikuttaa sairauden hoitoon. Aineet itsessään saattavat aiheuttaa vakavia haittoja.

– Kurssilla kerromme, milloin kuntodopingia on syytä epäillä ja miten apua voi tarjota. Mukana on myös henkilö, joka käyttää dopingaineita. Lisäksi keskustelemme reippaasti muun muassa testosteronin korvaushoidosta.

Simojoki lupaa perusterveydenhuollon vastaanotolle työkaluja myös kilpaurheilijan kohtaamiseen sekä siihen, kuinka tuikitärkeää luottamusta voi hoitosuhteessa lisätä.

Kurssi ”Lihakset keinolla millä hyvänsä? Potilaana dopingaineiden käyttäjä” (310) perjantaina 11.1.2019.