Takaisin

Lääkäri, tunnetko jo tietosuoja-asetukset?

Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n tietosuoja-asetus pitää potilaan tiedot entistä tarkemmin turvassa.

Potilaan tietosuoja on lääkäreille tuttu asia. Vuonna 2018 voimaan tullut EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) pitää potilaan tiedot entistä vieläkin paremmassa turvassa, sillä EU-kansalaisia kohdellaan nyt yhtenevästi Euroopan sisällä.

– Henkilötietojen suojaaminen otetaan aiempaa paremmin huomioon, kertoo Sosiaali- ja terveysministeriön lakimies Joni Komulainen.

Komulainen huomauttaa, että lääkäreillä on ollut tietosuoja-asioiden perusasiat sinällään hallussa jo pidemmän aikaa, mutta kokonaisuus on silti vaikea sirpaleisesta tietosuojalainsäädännöstä johtuen.

– Pelkästään Sosiaali- ja terveysministeriön sektorialalla on 170 säädöstä, jossa on henkilötietojen käsittelyä. Nyt tuo lainsäädäntö tulee sopeuttaa vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen säännöksiä, Komulainen kertoo.

Lisäksi virkamiesvalmistelussa on sosiaali- ja terveydenhuollon tiesuojan, tiedonhallinnan ja sen ohjaamisen kokonaisuudistus. Komulaisen mukaan tavoitteena on, että keskeiset sote-henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset olisivat jatkossa yhdessä tai muutamassa laissa.

Lääkäreillä on hyvä tilaisuus päivittää tietosuojatietonsa Lääkäripäivien Ajankohtaista terveydenhuollon tietojärjestelmistä, datataloudesta ja tietosuojasta -kurssilla.

– Kurssilla on hyvä tilaisuus päivittää omat tietonsa aiheesta, Komulainen kertoo.

Kurssilla pohditaan myös, miten terveydenhuollossa kerättyä potilasdataa pyritään hyödyntämään tulevaisuudessa nykyistä tehokkaammin. Lisäksi kurssilla käsitellään muun muassa sitä, miten digiloikka muuttaa arkeamme ja voimmeko luottaa siihen, että tietoja ei jatkossakaan käytetä väärin.

Komulaisen lisäksi kurssilla luennoivat muun muassa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sekä HUS:n kehitysjohtaja Visa Honkanen, joka kertoo tietojen hyödyntämisen uusista mahdollisuuksista tutkimuksessa ja kehittämisessä.

 

Ajankohtaista terveydenhuollon tietojärjestelmistä, datataloudesta ja tietosuojasta -kurssi (306) perjantaina 11.1. klo 8.30.