Takaisin

Marjo Parkkila-Harju: Pidä kiinni luottamuksesta

Luottamus on lääkärin työn kulmakivi. Potilaan ja lääkärin välisessä suhteessa luottamusta voi kuvailla jopa pyhäksi asiaksi. Ammattilaisten pitää olla luottamuksen arvoisia: hoitaa potilaita parhaansa mukaan ja kehittää jatkuvasti tietotaitoaan. Lääkäri on potilastyössä ja yhteiskunnassa paljon vartijana, siksi luottamus valikoitui Lääkäri 2019 -tapahtuman teemaksi.

– Aihe on ajankohtainen monestakin syystä. Terveystiedon määrä on räjähtänyt ja samaa vauhtia terveyteen liittyvien valeuutisten määrä on kasvanut. Lääkäreitä tarvitaan nyt jakamaan tutkittua, oikeellista tietoa, sanoo Lääkäriliiton puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju.

Hänen mukaansa potilaiden täytyy voida luottaa lääkäreihinsä siksikin, että uskaltavat kertoa kaiken terveydentilaansa liittyvän, esimerkiksi sen, että eivät olekaan käyttäneet lääkkeitä.

– Ihmiset kyseenalaistavat aiempaa enemmän lääkärin päätöksiä ja tällainen dialogi on tietysti hyvin tärkeää. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä keskustella potilaan kanssa, miksi esimerkiksi joku tietty lääke hyödyttää juuri häntä, vaikka julkisuudessa nähdään radikaaleja ja raflaavia kannanottoja kyseistä lääkehoitoa vastaan, terveyskeskuslääkärinä työskentelevä Parkkila-Harju muistuttaa.

Vahvaa luottamusta tarvitaan myös digitalisaation, geeniteknologian ja biopankkitoiminnan edetessä. Terveydenhuollon ammattilaisten sekä lääketieteen tutkijoiden ja kehittäjien täytyy omalla toiminnallaan varmistaa, että ihmisten luottamus terveystietojensa suojaan pysyy.

Parkkila-Harju lupaa Lääkäripäiviltä luottamusta lisääviä käytännön työkaluja jokaiselle, myös erikoissairaanhoidon lääkäreille. Luvassa on koulutusta sekä itsensä kehittämisen että yhteiskunnallisen ajattelun kannalta.

– Toivoisin, että me itse kukin laajentaisimme näkökulmiamme ja miettisimme asioita eri erikoisalojen kesken. Tähän Lääkäri 2019 antaa erinomaiset mahdollisuudet. Jos ehdit esimerkiksi piipahtaa näyttelyssä, tule ihmeessä kuuntelemaan jotain maksuttomista kursseista.

– Olet sydämellisesti tervetullut, Lääkäripäivät ovat juuri sinua varten, puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju toivottaa.

Luottamus liittyy moniin kursseihin, teeman ympärille on myös suunniteltu monipuolisia koulutuskokonaisuuksia:

Torstaina 10.1. on tarjolla koulutusta ihmisten välisestä luottamuksesta (kurssi 209) ja lääkehoitopäätöksiin liittyvästä luottamuksesta (221).

Perjantaina 11.1. on tarjolla asiaa tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelyä koskevasta GDPR-laista (306) sekä luottamuksen rakentamisesta kansainvälisen uran näkökulmasta (318).

Aivotutkija Katri Saarikiven pääluento ”Luottamus ja empatia vuorovaikutuksessa” ja Lääkäriliiton puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harjun avajaispuhe keskiviikkona 9.1.