Kaikki uutiset

Tulevaisuudessa panostetaan terveyteen, ei sairauteen

Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan kuvaama terveydenhuollon maisema 2030-luvulla kuulostaa lupaavalta.

– Tapaturmia, vahinkoja ja onnettomuuksia on vähemmän, koska lisääntynyt älykkyys ympäristössämme on ihmisten suojana.

Tulipaloja ja auto-onnettomuuksia pystytään ehkäisemään ennakolta.

– Palovaroittimet on kytketty sammutuslennokkeihin tai robotteihin, joiden avulla pystytään hoitamaan alkusammutukset. Autot ohjaavat itse itseään, eikä kolareita tule.

Terveydenhuollossa on iso käänne: ylipaino-ongelma ei enää kasva.

– Kasvaneet liikuntapanokset oppilaitoksissa ja työpaikoilla ovat saaneet käänteen aikaiseksi.

2020-luvun lopussa sosiaaliala ja terveydenhuolto eroavat toisistaan.

– Niiden logiikat ovat erilaiset. Sosiaalityö hyödyntää voimakkaasti sekä verkkoyhteistyötä että vertaistukiajattelua.

Asioita selvitetään ryhmissä. Verkko ja siihen yhdistetty vertaistuki ovat sosiaalialan perusratkaisuja.

– Terveydenhuollossa terveysteknologian kehitys vie toiseen suuntaan. Genomipohjan tunnistaminen ja mittaaminen on tärkeää, ja sen avulla pystytään ohjaamaan ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Biohakkerointi on arkipäivää. Ymmärretään entistä paremmin, mikä kaikki vaikuttaa omaan oloon. Mitä täytyy tehdä, jotta voidaan paremmin?

Lääkitys muuttuu Halavan mukaan siten että potilas saa juuri hänelle sopivaa, kohdennettua lääkettä. Muutoinkin mennään yksilöllisempään ja itseohjautuvampaan suuntaan.

– Terveydenhuollon kevyet kysymykset siirretään voimakkaasti chat- ja videoympäristöön. Potilas pyrkii itse ratkaisemaan ongelmansa ja vasta toissijaisesti hakee järjestelmästä apua. Näin lääkärit pystyvät kohdentamaan paremmin apua niille, jotka todella sitä tarvitsevat.

Halavan mielestä sote on ponnahduslauta oikeaan suuntaan.

– Perusterveydenhuollon pitää olla ihmistä lähellä, ja erikoissairaanhoitoa voidaan keskittää ja varmistaa osaamisen taso. Autonomiset autot huolehtivat kuljetuksista, kun on pitkiä välimatkoja. Terveydenhoitaja voi hypätä autonomisesti liikkuvaan autoon ja tehdä kotikäyntejä. Kertakäyttöisillä ovikoodeilla ovet avautuvat, jos kyseessä on vuodepotilas.

Soten ulkopuolella käydään kuitenkin isoa keskustelua.

– Yhteiskunnassamme oivalletaan 15 vuodessa, että sen pitää panostaa terveyteen eikä sairaanhoitoon.
Edellä kuvattu muutos edellyttää, että meitä ei kohtaa suurempia katastrofeja.

– Jos jatkamme välinpitämätöntä asennetta luontoa kohtaan, tilanne on se, että vedenpinta kätkee alleen suuria alueita. Tämä johtaa kansainvaelluksiin, joista Suomi saa osansa. Jos muualla on elinkelvotonta, Suomi on houkutteleva vaihtoehto.

– Kun 2020-luvulla joudutaan rakentamaan suuria määriä infraa, isot kysymykset liittyvät siihen, mikä on väkiluku. Kansainvaellusten seurauksena väkiluku Suomessa voi olla 10 miljoonaa.

Yleisölle avoin seminaari ”Kurkistus 2030-luvun terveydenhuoltoon”
Tiistai 10.1. klo 14.00–16.10 Messukeskus sali 101