Takaisin

Leila Niemi-Murola: Oivalluksia juuri sinun työhösi!

Suomalaiset lääkärit osallistuvat aktiivisesti ulkomaisiin kongresseihin, mutta kotimaiset Lääkäripäivät tarjoavat niihin verrattuna ainakin yhden kiistattoman edun: lääketieteen tuorein tieto on istutettu suomalaiseen terveyspalvelujärjestelmään ja sovitettu käytännön ideoiksi käytännön lääkärille.

– Tästä lähtökohdasta on hienoa käynnistää vuoden tärkein koulutustilaisuus Lääkäri 2019, iloitsee ohjelmaryhmän puheenjohtaja, dosentti Leila Niemi-Murola.

Niemi-Murola on tyytyväinen erikoislääkäriyhdistysten tarjoaman ohjelmiston monipuolisuuteen. Kurssien järjestäjiä on painotettu katsomaan maailmaa erityisesti yleislääkärien ja työterveyslääkärien näkökulmasta. Myös perusterveydenhuollon moniammatillinen työtapa pidetään tarkasti hyppysissä.

Luvassa on muun muassa sote-uudistusta käsittelevä täsmäisku, jonka sisältö paketoidaan aivan viime hetkellä tuoreuden maksimoimiseksi. Sote-uudistuksen hengessä monilla kursseilla potilasta mietitään aiempaa kokonaisvaltaisemmin, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisenä asiana.

– Sairauspoissaolojen tarpeen arviointia pitää yhdenmukaistaa, siitä on tarjolla aiemmin palkittujen tekijöiden kurssi. Myös toimintakyvyn arviointi on kuuma aihe, samoin toiminnalliset häiriöt. Ne ovat lääkäreille vähän vieraampia, eivät niin tiukasti lääketieteellisiä asioita, joissa tarvitaan laajempaa kokonaisuuden tarkastelua, Niemi-Murola kertoo.

Lisäksi hän suosittelee kurssia vanhusten lisääntyvistä päihdeongelmista, josta on luvassa kiertelemätöntä keskustelua. Päivänpolttavaa asiaa on tarjolla myös muun muassa biopankkinäytteistä.

Elvytys, vatsavaivat ja pientoimenpiteet ovat vetäneet ryhmät täyteen monena vuonna, niistä on luvassa tuoreutettua koulutusta.

Kaikille avoin, maksuton kurssi ”Liikaa vai liian vähän lääkäreitä?” porautuu erikoistumiskoulutukseen sote-uudistuksen jälkeen. Kuinka koulutus järjestetään, kouluttaako yksityissektori, riittääkö erikoistumispaikkoja kaikille Suomessa ja ulkomailla opiskeleville?

– Tarkoitus on herättää keskustelua hieman kärjistetysti, Niemi-Murola myöntää.

Lääkärikouluttaja Leila Niemi-Murola lupaa osallistujille oppimiselämyksiä. Sessiot eivät ole ääneen luettuja kirjallisuuskatsauksia, vaan sisältö syntyy puhujien ja osallistujien vuorovaikutuksessa.

– Erilaisten näkökulmien yhdistelmistä syntyy hedelmällisiä oivalluksia juuri omaan työhön.

Ammattitaidon huoltamisen lisäksi Lääkäri 2019 -tapahtumalla on mukava mielenhuollon tehtävä. Sydäntalvisesta arjesta kannattaa irrottautua vaikka pelkästään laajaa näyttelyä ja Lääkäritoria varten, jossa tapaa kurssikavereita, työkavereita ja muita tuttuja matkan varrelta. Uusiakin tuttavuuksia syntyy yhteisen äärellä helposti ja iltajuhlissa verkostot laajenevat entisestään.

Lämpimästi tervetuloa!