Kaikki uutiset

Ota opettajan taidot haltuun

– Ohjaajan perustaitokurssille oli yliopistolla selkeä tarve. Erikoistuvat lääkärit saivat laadukasta ohjausta vain satunnaisesti, Tanja Svirskis kertoo.

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian osasto teetti lähiohjausta koskevan tutkimuksen erikoistuville lääkäreille vuonna 2012. Tulokset eivät olleet kovin mairittelevia.

– Tutkimuksessa nousi esiin, etteivät ohjaajat ole saaneet minkäänlaista pedagogista koulutusta. Toinen iso asia oli, etteivät he tienneet, miten annetaan rakentavaa ja kannustavaa palautetta, kertoo LT Tanja Svirskis Helsingin yliopistosta.

Puutteelliset ohjaustaidot heijastuvat väistämättä erikoistuviin lääkäreihin.

Tältä pohjalta laadittiin kolme työpajaa sisältävä Ohjaajan perustaitokurssi, joka järjestetään kerran lukukaudessa Helsingin yliopistossa psykiatrian osastolla.

– Kurssilla herätellään ensin omaa opettajuutta. Monikaan lääkäri ei miellä itseään opettajaksi, vaikka on ohjannut jo pitkään erikoistuvia. Käymme myös läpi, miten aikuinen oppii.

Svirskis kertoo, että massaluennolta jää mieleen noin 5 prosenttia ja lukemalla 10 prosenttia. Jos opetuksessa demonstroidaan jotain, muistaa vähän enemmän. Suunnilleen sama teho on ryhmäkeskusteluilla.

Mutta paras tapa oppia on opettaa muita.

– Ohjaaja oppii aina itsekin.

Palautteen antamisella on keskeinen merkitys oppimisessa. Sitä on syytä harjoitella. Työpajassa pääsee kokeilemaan käytännössä, millaista on olla opettaja tai palautteen vastaanottaja.

– Tämä on ollut hyvin hyödyllistä.

Pedagogista koulutusta on aika vähän tarjolla yliopistoissa, vaikka jokainen lääkäri joutuu ohjaamaan, Svirskis hämmästelee.

– Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille erikoisaloille, ja erityisesti loppuvaiheen erikoistuville opiskelijoille.

221 Ohjaajan perustaitokurssi – Kuinka tuen erikoistuvan lääkärin oppimista ja annan laadukasta palautetta?
Torstai 12.1. klo 13.30–17.00