Kaikki uutiset

Lääkäripäivillä miltei 6 000 kävijää

Kuva: Miikka Pirinen / Lääkäripäivät 2017

– Lääkäri 2017 -tapahtuma onnistui erittäin hyvin. Olemme saaneet todella hyvää palautetta. Näytteilleasettajien ja kävijöiden tyytyväisyysluvut ovat parhaimmat koko vuosikymmeneen, kehuu Messukeskuksen myyntipäällikkö Miia Hakulinen.

Hän kertoo, että kurssiosallistujien ja kandien määrä kasvoi.

– Näyttelykävijöiden määrä putosi, mutta sillä ei ole tapahtuman kannalta suurta merkitystä.

Kursseille oli ilmoittautunut yli 4 000 henkilöä, mikä on enemmän kuin viime vuonna. Pelkästään näyttelykävijäksi oli ilmoittautunut yli 1 800 henkilöä. Yhteensä osallistujia – sekä kursseille että näyttelykävijäksi ilmoittautuneita – oli miltei 6 000.

Torstai oli päivistä vilkkain. Kävijöitä oli tuolloin yhteensä reilusti yli 3 000. Torstai oli myös kandipäivä, ja heitä saapuikin paikalle ennätysmäärä: yli 800. Viime vuonna heitä oli kuutisensataa.

Kokonaiskävijämäärä keskiviikkona oli himpun alle 1 900 ja perjantaina hiukan alle 1 700.

Keskiviikon kursseille osallistui noin 1 300 henkilöä, torstain kursseille noin 1 700 henkilöä ja perjantain kursseille noin 1 300.

Myös näyttelykävijöitä oli eniten paikalla torstaina eli yli 600. Keskiviikkona heitä oli reilut 500 ja perjantaina noin 400.

– Yleisesti paljon kiitosta saimme lounasjärjestelyistä, maksuttomasta narikasta sekä aktiivisesta näyttelystä, Hakulinen sanoo.

Nykymuotoisena tapahtuma järjestettiin 44. kerran. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Suomen Lääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Finska Läkaresällskapet.

Messukeskus keräsi omaa palautetta. Tämän lisäksi Lääkäri 2017 pyytää osallistujilta palautetta ja arpoo vastanneiden kesken tapahtumalipun.
Palautekysely

Lääkäri 2017 lukuina (suluissa luvut Lääkäripäiviltä 2016)
Ilmoittautuneita eli kurssiosallistujia 4 039 henkilöä (3 816 henkilöä)
Näyttelykävijäksi ilmoittautuneita 1 809 henkilöä (2 396 henkilöä)
Yhteensä 5 848 osallistujaa (6 219)

Osallistujamäärät viikonpäivittäin (suluissa luvut Lääkäripäiviltä 2016)
Paikalla olleet osallistujat
Keskiviikko
kurssiosallistujat 1 339 (1 413)
näyttelykävijät 547 (699)
Keskiviikkona yhteensä 1 886 (2112)
Torstai
kurssiosallistujat 1 735 (1 412), lisäksi kandiosallistujia oli 837 (628), yhteensä 2 572 (2 040)
näyttelykävijät 655 (799)
Torstaina yhteensä 3 227 (2 839)
Perjantai
kurssiosallistujat 1 295 (1 107)
näyttelykävijät 396 (579)
Perjantaina yhteensä 1 691 (1 686)

Näytteilleasettajien suoria kommentteja Messukeskuksen kyselystä
”Ylitimme asetetut tavoitteet.”
”Järjestelyt toimivat hyvin.”
”Messut aukenivat myöhemmin.”
”Saimme hyvän määrän kontakteja.”